joulu 4, 2019

MPASSid-tunnistautumisten määrä nousi marraskuussakin

Tänä lukukautena MPASSid-tunnistautumisten määrät ovat olleet selvässä nousussa kevääseen verrattuna. Lokakuussa tunnistautumisia tehtiin koulujen syyslomista huolimatta enemmän kuin syyskuussa, ja marraskuussa yksittäisten tunnistautumisten määrä kasvoi entisestään. Koko vuoden aikana MPASSid-tunnistautumisia on jo reilusti yli miljoona.

Marraskuussa MPASSid-tunnistautumisia tehtiin noin 327 000. Vuoden ensimmäisten 11 kuukauden aikana tunnistautumisia on tehty hurjat 1,2 miljoonaa.

Neljä aktiivisinta MPASSid:n käyttäjäkuntaa ovat yhä samat kuin syys- ja lokakuussa, mutta viidenneksi on noussut Kuopion ohittanut Riihimäki. Valkeakoskella tunnistautumismäärät ovat kasvaneet edelleen, ja kunta onkin noussut listan neljänneltä sijalta kolmanneksi. Vuositasolla tunnistautumisia tehdään yhä selkeästi eniten Parkanossa, jossa käytössä on MPASSid:n avulla toimiva työpöytäohjelmisto Parkano Kampus.

Samat viisi palvelua, joita käytettiin eniten syys- ja lokakuussa, keikkuvat ylimpinä listassa myös marraskuussa.

Suosituimpien palveluiden järjestyksessä ei ole muutoksia, mutta Lystiwiki on noussut MPASSid:n käyttäjien keskuudessa OmaStadi-palvelua käytetymmäksi ja listalla kuudenneksi. Myös Desku-työpöytäohjelmiston käyttö näyttää lisääntyneen lokakuusta. Deskua käytetään Forssassa, Valkeakoskella ja Ruskossa.

Ei kommentteja

Kommentoi:

Opetus- ja kulttuuriministeriö
CSC
Palvelun omistaa opetus- ja kulttuuriministeriö.
Palvelun operaattorina toimii CSC - Tieteen tietotekniikan keskus Oy.